Puutu epäkohtiin ja ilmoita mahdollisista väärinkäytöksistä
Suomen Malmijalostukselle on tärkeää saada tietoa yhtiön toimintaan liittyvistä väärinkäytöksistä. Rohkaisemme omia ja kumppaniyritystemme työntekijöitä käsittelemään huolenaiheet keskustellen esimerkiksi oman yhteyshenkilön, esihenkilön tai talousosastomme kanssa. Jos keskustelu ei tunnu sopivalta toimintatavalta, voit käyttää huolenaiheen esille nostamiseen eettistä ilmoituskanavaamme. Suosittelemme, että tutustut ennen ilmoituksen tekemistä epäkohtien käsittelyprosessia koskevaan kuvaukseemme, jonka löydät ilmoituslinkin alapuolelta.
Katso ensin eettisen kanavan tietosuojaseloste
Klikkaamalla tästä pääset tekemään ilmoituksen
KENELLE EETTINEN ILMOITUSKANAVA ON SUUNNATTU?
Eettinen ilmoituskanava on suunnattu omille työntekijöillemme sekä kumppaniyritystemme henkilöstöille. Kanavaan voi jättää ilmoituksen Suomen Malmijalostuksen tai sen kokonaan omistamien tytäryhtiöiden toimintaan liittyvästä epäkohtaepäilystä, joka voi koskea esimerkiksi taloudellista väärinkäytöstä, lahjontaa, työturvallisuutta, ympäristönsuojelua tai tietojärjestelmien turvallisuutta.
Muille sidosryhmille suosittelemme palautteen antamiseen verkkosivustoltamme osoitteesta www.mineralsgroup.fi kohdasta Yhteystiedot/Yhteydenottolomake löytyvää lomaketta.
MITEN ILMOITAN EPÄKOHDAN EETTISESSÄ ILMOITUSKANAVASSA?
Siirry verkkosivuston alareunasta kohtaan ’Eettinen ilmoituskanava’ (engl. ’Whistleblowing’). Vastaa kaavakkeella esitettyihin kysymyksiin ja laita viesti matkaan. Saat automaattisen vahvistuksen viestin toimittamisesta sekä sähköisen tunnistekoodin. Laita tunniste talteen, sillä sen avulla voit myöhemmin palata asiaan ilmoituskanavan ”Avaa ilmoitus” -komennon kautta. Ilmoitus jätetään lähtökohtaisesti nimettömänä. Voit halutessasi ilmoittaa omalla suostumuksella nimesi tai tarvittaessa ilmoituksesi käsittelijä palaa asiaan ja kysyy, haluatko ilmoittaa nimesi.
MITÄ TAPAHTUU, KUN TEEN ILMOITUKSEN?
Ilmoituksesi lähtee kanavan kautta Suomen Malmijalostuksen käyttämälle riippumattomalle palveluntarjoajalle, joka tutustuu ilmoituksesi sisältöön ja kysyy sinulta tarvittaessa lisätietoa sähköisen tunnistekoodin avulla. Palveluntarjoaja pyytää myös Suomen Malmijalostusta selvittämään asiaa. Kun selvitys on valmis, saat siitä tiedon.
KOSKA VASTAATTE VIESTIINI?
Vastausaika riippuu siitä, kuinka laajasta asiasta on kyse. Tavoitteenamme on selvittää esille ottamasi asia ja informoida sinua lopputuloksesta kolmessa kuukaudessa, ellei kyse ole erityisen monimutkaisesta asiasta. Tarvittaessa voimme pyytää selvittelyyn ulkopuolista asiantuntija-apua. Kolmen kuukauden kuluessa sinua informoidaan joka tapauksessa selvittelyn etenemisestä.
TULEVATKO NIMENI JA ILMOITUKSENI JULKISIKSI, JOS ILMOITAN NE ILMOITUSKANAVAAN?
Ilmoituksesi sisältö ja mahdollisesti antamasi henkilötiedot pysyvät luottamuksellisena, mutta tietoja voidaan jakaa viranomaisille, mikäli ilmoituksesi johtaa tutkintapyynnön tekemiseen tai muihin vastaaviin viranomaistoimiin. Jos teet ilmoituksesi nimettömänä, se käsitellään nimettömänä, ja sinuun pidetään yhteyttä tunnistekoodin avulla.
MITEN HUOLENAIHEIDEN KÄSITTELY ETENEE ORGANISAATIOTASOLTA TOISELLE JA RIIPPUMATTOMILLE OSAPUOLILLE?
Suomen Malmijalostuksen organisaatio on matala, ja asiasi selvittelyyn osallistuu aina yhtiön nimeämä juristi ja johtoa. Informoimme esille nousseista asioista myös yhtiömme hallituksen vastuullisuusvaliokuntaa vähintään kaksi kertaa vuodessa. Asiasi voi nousta yhtiömme hallituksen käsittelyyn joko nimetyn juristin tai vastuullisuusvaliokunnan arvion pohjalta. Mahdollisista yhtiön toimintaa koskevista uusista linjauksista päätetään joko yhtiön operatiivisessa toiminnassa tai hallituksessa. Jos esille nostamassasi asiassa on syytä epäillä rikosta, se siirretään poliisin tutkittavaksi.
RAPORTOITTEKO EPÄKOHTAILMOITUKSISTA VUOSIRAPORTISSANNE?
Raportoimme vuosittain mahdollisten ilmoitusten aiheista ja lukumäärästä. Alkuperäisiä ilmoituksia ei julkaista tässä yhteydessä, ei myöskään ilmoittajien nimiä.
VOINKO LUOTTAA SIIHEN, ETTEIVÄT YHTIÖ TAI SEN TYÖNTEKIJÄT AIHEUTA MINULLE TAI EDUSTAMALLENI ORGANISAATIOLLE VAIKEUKSIA SEN VUOKSI, ETTÄ OLEN ILMAISSUT EPÄKOHDAN?
Suomen Malmijalostus suojaa vilpittömässä mielessä toiminutta epäkohdan ilmoittajaa ilmoittajansuojelulain mukaisesti. Ilmoittajansuojelulaki ei anna suojaa henkilölle, joka ilmoittaa selvästi paikkaansa pitämättömiä tai huhupuheisiin perustuvia tietoja.
MITEN KANAVAN TIETOTURVA ON HOIDETTU?
Palveluntarjoaja on toteuttanut ilmoituskanavan suomalaisella EasyWhistle-ohjelmistoalustalla, joka mahdollistaa anonyymin yhteydenpidon ilmoittajan kanssa. EasyWhistle täyttää EU:n whistleblower-direktiivin vaatimukset. Tietoja ei siirretä ETA-alueen ulkopuolelle.